Terveellisempään kuntoon loman jälkeen - viisi vinkkiä

24 heinäkuuta Kirjoittaja merjansportti, 24. July 2016
Toivottavasti kesälomasi on ollut virkistävä ja rentouttava. Ja mikäli olet niin onnekas, että lomat ovat vielä edessäpäin toivotan ihania kesäpäiviä!

Moni mielii lomien jälkeen sporttisempaan kuntoon, joten tässä tulee viisi terveyttä edistävää vinkkiä.

1) Liiku niin, että tulee hyvä mieli ja fiilis. Kaikenlainen liikunta on hyväksi. Kestävimmällä pohjalla liikuntaharrastus on, kun ainakin alkuun teet sitä mikä tuntuu mukavimmalta. Lavatanssit, uinti luonnonvesissä, patikointi hienoissa maisemissa tai vaikkapa seikkailupuistossa kiipeileminen - aloita liikunta jostakin itselle mieluisasta lajista. Kun liikunnasta tulevat hyvän olon hormonit pääsevät jylläämään, usein myös vähän epämieluisammatkin (mutta tarpeelliset kokonaiskunnon kannalta) liikuntamuodot alkavat tuntumaan ihan ok:lta. 

2) Kevennä ruokavaliota luonnon herkkujen avulla. Sinun ei tarvitse mittailla, punnita ja kituuttaa ruuan kanssa. Tee pieniä hyviä muutoksia ja valintoja. Syö tuoreita marjoja, hedelmiä ja kasviksia. Kun lisäät värikkäitä kasviksia ja marjoja ruokavalio keventyy kuin itsestään. 

3) Säästä rento kesäfiilis. Jos kesäloma on ollut onnistunut, ovat akut latautuneet työ- tai kouluelämän vaatimuksia varten. Älä päästä syksylläkään stressimörköä jylläämään. Löydä oma keinosi stressin purkuun, kokeile rohkeasti meditointia ja hengitysharjoituksia, liiku luonnossa, tee mieluisia asioita ja ympäröi itsesi rakkailla ihmisillä.

4) Nuku riittävästi. Toivottavasti olet lomallasi levännyt hyvin. Priorisoi hyvä uni listallasi tosi korkealle myös lomien jälkeen. Jos lepo asiat sakkaa ei mistään tule mitään. Tv, kännykkä ja tietokone on syytä laittaa sivuun viimeistään tuntia ennen nukkumaan menoa. Lue illalla hyvää kirjaa tai vietä aikaa rakkaiden kanssa.

5) Hymyile! Se ei maksa mitään ja luo hyvää mieltä itselle ja ympäristöösi. Happy girls are the prettiest sanoi Audrey Hepburnkin (pätee myös miehiin).


MerjanSportin syyskausi pyörähtää käyntiin sunnuntaina 7.8. Tule mukaan liikkumaan Virkkalan Kalkkipetteriin. MerjanSportissa on tarjolla ryhmäliikuntaa pienissä ryhmissä, pienryhmävalmennusta, kahvakuulaurheilijoiden valmennusta sekä yksilövalmennusta (Personal Training).

PT-valmennukseen mahtuu vielä muutama kuntoilija. Esimerkiksi neljän kuukauden Personal Training sisältää:

  • henkilökohtaiset liikuntaohjelmat (aerobinen, lihaskunto, liikkuvuus) sinun tavoitteidesi mukaan
  • yhteiset treenit kahdenkesken viikoittain
  • MerjanSportin kaikki ryhmäliikuntatunnit sekä yksilö- ja pienryhmävalmennettavien omat salivuorot
  • liikuntaohjausta
  • ravinto-ohjausta
  • konstit painonpudotukseen ja -hallintaan sekä kehonkoostumuksen muuttamiseen
  • henkistä valmennusta
  • kuntotestit
  • apua, tukea, motivointia ja kannustusta joko tiukempaan tai lempeämpään sävyyn hyvällä huumorilla varustettuna.

  • Normaalisti neljän kuukauden PT-paketin hinta on 240€/kk/hlö.


    Nyt saat nopean päättäjän tarjouksena valmennuksen hintaan 200€/kk,
    kun aloitat valmennuksen elokuun 2016 aikana!

    Tartu siis tarjoukseen nopeasti ja ota yhteyttä
    sähköpostilla merjansportti@gmail.com,
    puhelimitse 0503722276 tai
    nettisivujen yhteydenottolomakkeen kautta.








    ‹ Arkisto
    Lisää kommentti
    Email again:
    Nimi:Sähköposti
    Kommentti: